Saanhan vihdoin tänne kirjoitettua. On ollut vapaa-aika viime päivinä vähän varattuna, sillä hävettää myöntää, että oli tullut aika tiukka peli postiluukusta kotiin tullessani. Nimittäin Diablo III: Reaper of Souls, JOS yhtään tykkää "rooli"pelejä pelata, niin Diablo III on valinta! No palataan nyt asiaan.
Kuten aikaisemmin kirjoitin, paljon oli tapahtunut, sitten viime kerran. Aloitetaan nytten vähän ikävemmästä asiasta. Minulle iski kuumetta tuolla jaksolla ja olin sitten loppu ajan vähän flunssassa. Ei siinä muuta, kuin vähän yhtenä päivänä ylilämpöä, 37,4. Tuli vähän mieleen, että nyttenkö iski kuume, tulinko tänne makaamaan huoneessa sängyllä vain?! Onneksi ei tarvinnut kuin yhden päivän kaikki terapiat ja muut jättää väliin. Makailin koko päivän vain sängyssä ja join teetä. Onneksi se oli vain jokin tuollainen yhden päivän juttu.
Sitten pääsin kokeilemaan melontaa! Siellä kun on uima-allas osasto, niin siellä on kanootteja millä voi kokeilla melomista. Se oli aika jännää! En ole varmaan koskaan ollut melomassa. Heti lähti eskimo-käännökset! No.... Ei vaan. Se on kuulema sellainen, mitä pitää vuosia harjoitella, eikä kaikki välttämättä koskaan opi sitä.
Kokeiltiin myös aika siistiä urheilulajia, Fast Scooppia! Se oli aika älyttömän siistiä, meinaan en ollut koskaan tiennytkään sellaisesta lajista! Siinä on vähän kuin koripallon säännöt ja yritetään saada sellainen pallo vastustajan maaliin. Oli todella kivaa, kun pääsi siihen sisälle ja oppi miten sitä pelataan.
Neuropsykologi oli ehkä antoisinta mitä minulla tuolla oli. Nepsyni oli varannut minulle joka päivä ajan, jotta saisi tutustua minuun paremmin. Se kun oli ihan uusi minulle siellä. Ei ollut yhtään hassumpi asia, meinaan oppi niin paljon uusia asioita ja alkoi tajuta/tietää paljon enemmän näistä asioista. Esimerkiksi hän herätti todella paljon huomiota, kun puhuin millainen ennen olin verrattua nykyiseen. Hän herätti todella paljon huomiota siihen, kun puhuin menneessä muodossa ja kysyi, miten niin olit? Mitä tarkoitat sillä? Vastasin, että siis persoonani oli erillainen ennen vammautumista. Hän melkein hyppäsi tuolistaan ja sanoi, että ei persoonallisuus voi muuttua koskaan. Sitten hän selitti sen, että miten aivoissa on sellaisia automaattisia salaman nopeita linjoja, mitkä vaikuttavat meidän reakointiin ja reaktioihin. Niillä linjoilla kestää vain kauemmin tiedon kuljettaminen, joten sen takia toimii hiljaa tai nopeasti. Siis mielialasta tässä puhun. En oikein osaa selittää tätä koko kompleksia tarkemmin, mutta pääasiana kuitenkin oli, että aivovammasta ei muutu persoonallisuus. Se on väärää tietoa, sillä persoonallisuus ei sinäänsä muutu koskaan.
Sain myös häneltä sellaisia neuvoja, miten aivoja pystyy tietoisesti harjoitella. Aina kun on tilanne, missä hermostuu ja ahdistuu, niin pitäisi aina vain miettiä ja yrittää ratkoa niitä tilanteita pitempään ja pitempään, melkein äärirajoille asti.
Fysioterapiassa ei tehty oikein mitään sen kummallisempaa kuin täällä kotona päin. Pelattiin erillaisia pelejä, kuten sulkapalloa, tennistä ja pingistä. Tennistä oli siistiä pelata, kun täällä olen fysioterapeuttini kanssa sitä niin paljon pelannut ja fyssarini on entinen tennis "ammattilainen". Tuolla fyssarini ei ollut lähes koskaan pelannut tennistä. Pääsin vähän opettamaan häntä tenniksen pelaamisessa! Lähes nöyryytin häntä, kun aloitin vaikeilla syötöillä ja aloituksilla! :D
Toimintaterapiassa oli tavallista ruuan tekemistä. Sain päättä, että mitä ruokia teen ja terapeutti hommasi ainekset. Tein tortilloja ja sitten hampurilaisia. Hampurilaiset eivät onnistuneet niin hyvin kun täällä kotosalla, mutta oli nekin syötäviä!
Kuulin myös sen, että kaikki eivät saa kuntoutusta kotipuolessaan. Olin aina ajatellut, jos ei ole töissä tai mitään sellaista, niin kaikki saavat myös kuntoutusta kotikunnallaan. Asia ei ole niin. Se riippuu niin paljon siitä kunnasta missä asuu ja lääkäreistä miten hyvin ne osaavat tehdä kuntoutus suunnitelman. Olen siis onnekas, että olen saanut kuntoutusta koko ajan kaikilta osa-alueilta täällä kotonakin.
Toimintapajalla taas pääsin tekemään lisää kotiin tuotavaa. Tällä kertaa aidon nahkavyön tein!
Tähän loppuun vielä yksi ilouutinen! Eräältä kuntoutujalta oli 8 kuukautta sitten lähtenyt puhekyky kokonaan. Hän oli siis tullut mykäksi ja joutui opetella viittoma-kieltä puhuakseen yhtään mitään. Lääkärit olivat sanoneet, että hän ei tulisi puhumaan enään sanaakaan, mutta toisin kävi. Yht'äkkiä yksi ilta hän sai sanottua nimensä! Hän siis pystyi puhua! Se oli ihme! Hänen kanssaan huomasi, kun oli, että tuntitunnilta hänen puhumisestaan tuli parempaa ja selvempää. Hän sanoi, että kuin olisi ollut kuplan sisällä nämä 8 kuukautta ja nytten kupla puhkesi. Aivot ja niskan alue ovat vain niin monimutkaisia osa-alueita ihmiskehossa, että pystyy tapahtumaan kaikkea tuollaista "mahdotonta". Se herätteli vähän toiveita, että tuleeko oikea silmäni näkemään kunnolla vielä joku päivä, sillä siinä on laaja näkökenttä häiriö.
